torstai, 8. heinäkuuta 2010

Melkein kuin mökillä



Ensimmäinen osa parvekeprojektista on valmis. Johan siinä menikin muutama ilta nysvätessä ja pölyn keskellä köhiessä mutta nyt on pieni matto parveketta somistamassa. Muutakin on vielä tarkoitus parvekkeelle tehdä, joten projekti on vasta aluillaan.

Idea lähti jo muuton yhteydessä esiin pengotuista tarpeettomista t-paidoista. Tarkemmin sanottuna herra Iso Possun paidoista, joita olikin aikamoinen kasa, osa suorastaan esihistorialliselta ajalta peräisin :D
Paidat olivat kaikki joko reikäisiä, tahraisia, liian pieniä tai haperoksi kuluneita, mutta ei niitä viitsinyt ihan roskiinkaan heittää. Joten sitten tuli pienen possun päähän pieni ajatus maton tekemisestä, tosin virkkaamalla kun ei kangaspuita ole kätevästi saatavilla. Ensin piti vain värjätä valkoiset, tahraiset paidat paremman väriseksi. Tarkoituksena oli saada ihan tummansinistä, mutta kaupassapa ei ollutkaan tumma väriä ollenkaan, niin paidoista tulikin aika hailakoita. Senpä takia sitten en tehnytkään raidallista mattoa niin kuin olin alunperin suunnitellut, vaan virkkasin sinisistä paidoista vain reunuksen mustan keskusosan ympärille. Paidat ovat ensimmäisessä kuvassa jo värjättyjä, mutta eiköhän jokainen osaa kuvitella sinisten paitojen tilalle epämääräisen valkoisia, vanhoja virttyneitä t-paitoja :D

Virkkaaminen oli ihan hauskaa puuhaa, ja koukkuna oli jykevä nro 9 muovikoukku, mutta kuteen leikkaaminen oli aika tympeää touhua. Pölyä lenteli joka suuntaan ja leikattavaa tuntui riittävän loputtomasti. Paitoja kaiken lisäksi jäi vielä aikamoinen kasa jäljelle, joten jotain muutakin niistä voisi kehitellä. Hihoista leikkasin siivousrättejä, niistä kun olisi muuten tullut aika lyhyt pätkä kudetta. Mattoon meni kaikkiaan seitsemän t-paitaa (muistaakseni) ja kokoa matolla on noin 56x70cm.

Ja nyt takaisin nauttimaan helteestä. Kuulun nimittäin siihen joukkoon, jonka mielestä ei voi koskaan olla liian lämmin :D

21 kommenttia:

  1. Juu ja sauna päälle, jos alkaa palella :). En valita yhtään, mutta ymmärrän niitä, joille tämä on tuskaa.

    Miehillä on joku fiksaatio vanhoihin tpaitoihin, ne ovat niiiiiin rakkaita ja mukavia päällä.

    Oletko kokeillut leikata kuteita saumurilla, siis ilman lankaa - käy nopsaan ja pöllytys kestää vähemmän aikaa.

    VastaaPoista
  2. Matossa on selkeästi Alvar Aaltomaista kaunista ja elävää muotoa. :o)
    Näppärä idea, ja mikä parasta, matto lienee helppo pestä koneessa aina tarpen tullen. Tuollaisiahan voisi tehdä vaikka koiriemme makuualustoiksi... Täytyy pohtia.
    Paljon muutakin kivaa sinulla näytti täältä löytyvän!

    VastaaPoista
  3. Kiva idea, mutta ei toimisi meillä. Mieheni ei takuulla anna yhtään vanhoja paitojaan pois ja huomaa jos heitän rikkinäiset kalsarit roskiin ;) Minullakaan ei koskaan ole liian kuuma, mutta tänään olin hetken aikaa varjossa neulomassa :D

    VastaaPoista
  4. Minullakin odottaisi kassillinen vanhoja T-paitoja leikkaamista. Se vain on aika kova homma, joten on jäänyt odottamaan. Tuo saumurikonsti voisi kyllä olla kokeilemisen arvoinen! Sinun mattosi näyttää kivalta, juuri sopivalta parvekkeelle.

    VastaaPoista
  5. Hieno idea ja toteutus kierrättää! Meillä isäntä käyttää kaikki liikenevät puuvillat autoremontissa.t. Sinisen sohvan emäntä

    VastaaPoista
  6. Kiva matto! Minulla odottaa myös pari ikean paperikassillista vanhoja vaatteita maton kuteiksi leikkaamista... Milloinhan sekin päivä koittaa että saan aikaiseksi.

    VastaaPoista
  7. Leikkuuhomma oli varmasti aika massiivinen, voin kuvitella. Isosta työstä tulee kuitenkin hieno lopputulos. Meillä vanhat T-paidat joutuu räteiksi. Joskus olen yhdistäny tytön pieneksi jääneiden T-paitojen kanssa isompien T-paitojen helmaosia ja tehny tunikan, yms.

    VastaaPoista
  8. Hieno kierrätysidea! Olen samaa joskus pohtinut tekeväni vanhoista lakanoista, ja niitä onkin pari muovikassillista odottamassa, mutta taidan toistaiseksi olla liian laiska siihen hommaan.

    VastaaPoista
  9. Näpsäkkö matto! Turhaa sitä ostaa aina uutta kun vahastakin saa kaunista :)

    VastaaPoista
  10. Muistan, kun pienenä tyttönä leikkailin äidille matonkudetta ulkona. Sakset olivat aika huonot, mutta pöly onneksi ulkona katosi taivaan tuuliin.

    VastaaPoista
  11. Hieno matto! Mun oma virkattu mattoni odottaa keskeneräisenä kuteidenrepimisinspiraatiota (teen vanhoista lakanoista). Onneksi bongasin kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta virkatun maton parvekkeelle. :)

    Mä olen leikellyt pari vanhaa T-paitaa nenäliinoiksi, helppoa kun ei reunat purkaudu. Kotona käytän niitä, ihmisten ilmoilla sitten hienompia. :)

    VastaaPoista
  12. Kivan näköinen matto! :) Kuteen leikkaaminen tosiaan on ärsyttävää. Siihen tyssäsi minullakin aikoinaan eräs virkkausprojekti... Nyt kun kiinnostaisi taas ryhtyä leikkelemään, äiti on niin tehokas käyttämään noita vanhoja tekstiilejä siivoukseen yms, ettei minulle jää yhtään kankaita matonkuteeksi! :D

    VastaaPoista
  13. Taas hyödyllinen idea. Meilläkin kuteita riittää.
    Värjäys ei käynyt mielessänikään, mutta varmasti kokeilen tätäkin kivaa kierrätystä.

    VastaaPoista
  14. Sinulta tuntuu löytyvän aina erilaisia ideoita toteutettaviksi ja se on myös yksi syy, miksi täällä tulee vierailtua kohtuullisen tiheään. On mukava aina nähdä, mitä olet milloinkin keksinyt. Tämäkin matto on tosiaan hyvännäköinen ja yhdistää kätevästi nuo joka talouden kaameudet eli vanhat ja virttyneet t-paidat. Värjääminen oli myös hyvä keksintö, tekee tosiaan aivan erilaisen säväyksen tuo sininen.

    Ja pehmot ovat muuten järkyttävän suloisia. Alkoi miltei ompeluhimo kolkutella ja se on omalla kohdalla jo paljon se :D

    VastaaPoista
  15. Wautsi!! Ihailen kykyäsi kehittää vanhasta uutta. Tosi hienon maton olet saanut aikaiseksi ja se on varmasti mukavantuntuinen jalan alla. Itse joudun nyt jättämään virkkaukset väliin, kun ilm. kuluma vaivaa paria sorminiveltä ja ne ärtyvät neulomisessa ja virkkauksessa. Harmittaa kyllä, mutta onneksi voin ommella. Ja varmasti talvella uhmaan kohtaloa ja tartun puikkoihin. Minulla on nimittäin kasoittain hyviä lankoja - ja jos en voi niitä käyttää, laitan ne tulemaan sinulle, jos kelpaavat. Ei niitä kannata nurkissakaan säilyttää pölyttymässä.

    Kuulun myös näihin kuumuudesta tykkääjiin :).

    VastaaPoista
  16. Älyttömän hyvä idea! Tämän laitan korvan taakse; pesuhuoneemme kaipaa nimittäin kipeästi uusia mattoja, enkä haluaisi niitä markettien karvalankahapsukamaluuksia ostaa...

    VastaaPoista
  17. Sinulle on jotain blogissani.

    VastaaPoista
  18. Hyvää syksyä Sinulle.Missä Pikku Possu luuraa?

    VastaaPoista
  19. Näköjään samaa pukkaa, mutta myös minä jätin blogissani sinulle jotakin :)

    VastaaPoista
  20. Hei Pikku Possu, missä olet? Sinua kaivataan täällä blogimaailmassa.

    VastaaPoista