Tähän väliin yksi fufo, sillä olen siinä taas mukana jos vaikka tuolta kaappien kätköistä niitä keskeneräisiäkin joskus valmistuisi. Hieman tylsän näköinen työ, ja tylsää sitä oli tehdäkin, mutta toivon mukaan on sitten käytössä paljon enemmän iloa tuottava :D
Kyseessä on pesu/kuorintakinnas jonka neuloin joskus viime syksynä (muistaakseni). Sitten se jäi odottelemaan lankojen päättelyä ja muuton yhteydessä vielä survoin sen vain äkkiä jonnekin kunnes nyt se putkahti taas esiin ja sain vihdoin langanpäät pääteltyä. Lanka on 100% pellavaa (äidin minulle antama löytö kirpparilta), ja sitä oli ihan hirvittävä neuloa, tuntui ettei työ edistynyt millään vaikka se ei mitenkään suurikokoinen ole. Lisäksi puikkojen välit näkyvät vieläkin valmiissa työssä isompina reikinä, tasaista jälkeä oli mahdotonta saada aikaiseksi. Onneksi nuo eivät käyttöä haittaa joten kaipa tämän tekeminen taisi kannattaa. Lankaa jäi vieläkin, ja otan ideoita vastaan mitä siitä voisi tehdä sillä sen neulominen ei enää houkuttele yhtään :o
Tai sitten jos tämä osoittautuu tositoimissa aivan mahtavaksi saatan yrittää olla urhea ja neuloa näitä lisää hampaita kiristellen muillekin lahjaksi :P
Kunhan vain löytäisin lopun langan, senkin tungin jonnekin muuttokaaoksen keskellä :D
Toinen puoli kintaasta on sileää neuletta, ja toinen helmineuletta. Ideana tässä on se, että toinen puoli olisi pehmeämpi ja toinen karheampi, mutta pitänee käytössä testata toimiiko ne oikeasti haluamallani tavalla. Ainakin tämän pitäisi olla ekologisempi vaihtoehto kuorinta-aineille, joita niitäkin voi kyllä tehdä kotikonstein vaikkapa hunajasta ja kahvinpuruista tai sokerista :)
Kaunis kesäinen sää on saanut ideamyllynkin pyörimään hurjaa vauhtia, ja vaikka monta työtä on jo nyt kesken niin silti uudet työt jo houkuttelevat pariinsa. Koitan kuitenkin pysyä lujana ja tehdä ensin kiireellisimmät alta pois ja vasta sitten antautua kesäideoille :D
Mitä jos siihen laittaisi kaveriksi ohutta bambu- tai puuvillalankaa?
VastaaPoistaOn varmaan käytössä hyvä; kerrohan sitten kokemuksia! Mulla on tarkoitus tehdä kalalangasta pesukintaita; olen tehnyt yhden pussukan, johon laitetaan palasaippua sisään ja sen kun kastelee, vaahtoaa ja pesee hyvin. (Ohje siihen oli Ullassa joskus.)
VastaaPoistaTekee varmasti hyvää iholle. Minulla on pellavalangasta tehty tiskirätti, enkä vaihtaisi sitä enää mihinkään. On vaan tosiaan hidasta ja vaivalloista neuloa.
VastaaPoistaNäyttää hyvältä ja varmaan myös tuntuu. Minun laiskan kuorinta-aine löytyy Lushista ;)
VastaaPoista