sunnuntai, 28. maaliskuuta 2010

Kello viiden tee



Joissain aiemmissa kirjoituksissani olen maininnut kivoista kirpparilöydöistä, ja nyt voin esitellä yhden niistä. Innokkaana teen juojana olin jo pitkään etsinyt kivaa teekannua kirppareilta ja Huuto.netistä, kuitenkaan siinä onnistumatta. Joko kannut olivat liian isoja sillä en tarvitse itselleni kuitenkaan litratolkulla teetä kerralla, liian rumia tai liian kalliita. Mutta joku aika sitten lähikirpparilla lykästi, törmäsin tähän ihanaan ja juuri sopivan kokoiseen kannuuun ja hintakin oli vain kaksi euroa, joten kannu lähti samantien matkaan :)

Kannuun mahtuu sopivasti kaksi isoa teemukillista teetä, enempää en yhdellä kerralla juokaan, joten koko on juuri passeli. Toki tämä uusi kannu sitten tarvitsi itselleen lämpimän vaatetuksen jotta teekin pysyisi hautuessaan lämpinänä ja ehdin jo melkein kuukauden pohtia ja suunnitella pannumyssyä ennen kuin sain sopivan idean :D
Pannumyssy suojaa myös omia näppejäni teetä kaataessa, sillä kannu on melkoisen kuuma koskettaa.

Netistä löytyy googlettamalla tosi hauskoja pannumyssyideoita sekä neuloen että virkaten, omaani käytin nyt molempia tekniikoita. Päälliosa on virkattu ja ympärys sitten neulottu palmikkojoustinneuleella. Kahvan ja nokan aukkojen ympärykset on siistitty virkkaamalla. Vaaleanpunainen lanka on Novitan Isoveljeä, ja pinkki lanka Dropsin Baby Merinoa. Malli ihan omasta päästä keksitty ja sovittamalla sopivaksi viritelty :D
Teen jossain vaiheessa varmaan toisenkin myssyn, sillä niin monta kivaa ideaa putkahti päähän jo tätä ensimmäistä suunnitellessa että pakkohan niistä on muitakin toteuttaa :P

Samalla voin esitellä uuden suosikkiteeni, joka on kertakaikkiaan parasta teetä mitä olen tähän mennessä juonut :)
Kyseinen tee on Forsmanin Keisarin Malja, joka on vihreää teetä eli suosikkiani muutenkin mutta tämä on maustettu juuri minun makuuni sopivaksi. Tähän olen nyt jäänyt koukkuun täydellisesti :P
Onneksi tätä löytyy ihan lähikaupastakin, joten nopeasti saan lisää jos pääsee loppumaan :D


Tämäkin työ meni vielä Lankahamstereihin, joten sain sentään muutaman työn sinnekin kaikkiaan aikaiseksi, vaikka ei töihin käytetty lankamäärä päätä huimaakaan :D

24 kommenttia:

  1. Tosi suloinen pannumyssy! :)

    VastaaPoista
  2. Kannu on aivan mainio! Ja tuo pannumyssy (vai pitäisikö sen olla kannumyssy?) on todella hieno!

    VastaaPoista
  3. Ihana kannu ja pikku possun värinen myssy.
    ;) Huima löytö.

    VastaaPoista
  4. Herttainen, ihan kuin kermakakku!

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis kannu ja myssy!

    VastaaPoista
  6. Söpö myssy.:) Ja kannussa on yhteensopivan väriset ja tosi symppikset valaat.:)

    VastaaPoista
  7. Taas loistoidea, täysin erilainen "pannumyssy". Kaunis ja kätevä.

    VastaaPoista
  8. Kiva kannu ja myssy siihen vallan mainio.Olet kyllä melkoinen ideanikkari!

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia. Todella suloisen tee pannun olet löytänyt, kirppareilta kyllä löytää ihan mukaviakin juttuja edullisesti kun jaksaa vaan sännöllisesti kierrellä. Kauniin myssynkin olet tehnyt, sopii todella kivasti aiheeseen. Minunkin pitäisi tehdä teenhaudutus panuun myssy.

    VastaaPoista
  10. sehän on hirveän söpö!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana pannu vaatteilla ja ilman.
    Eilen kokeilin pitkästä aikaa teen juontia, kun olen kahvinjuontikiellossa hetken aikaa, mut ei sitä voinu juoda. Onhan niitä eri makusia, joo tiedän, mut jokin tökkii nyt vaan pahasti. Ehkä se on pääasiassa asenne :D
    Onhan minullakin se iki-ihana teepussilokerikko, joka on käsinmaalattu ja ostin sen käsityömyymälästä. Tykkään siitä tosi paljo. Se pääsee pöytään aina kun se yksi ainut teenjuojavieraamme tulee kyläilemään :D

    VastaaPoista
  12. Voi vitsit, kun on söpöjä molemmat, sekä kannu, että sen suojus :).

    VastaaPoista
  13. Upean suloinen vaatetus kannulla! Valoisaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  14. Ihana teekannu ja aivan suloinen vaaleanpunainen luomus ;D Mukavaa pääisäistä sinulle....

    VastaaPoista
  15. Ihanan söpö! Mukavia teehetkiä sinulle.

    VastaaPoista
  16. Valtavan suloinen, sekä kannu että sen asu :D

    VastaaPoista
  17. Blogissani on tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos kun kommentoit blogissani, ja annoit todella hyvän vinkin jämälankojenikin hyödyntämiselle. Keskeneräinen torkkupeitto mullakin odottaa lisää paloja, vielä ei ole kuin parikymmentä valmiina.
    Sinulla on muuten aivan mahtavia töitä täällä. Selailin ja ihailin, ja tulen vielä uudelleenkin ihailemaan ja selailemaan!

    VastaaPoista
  19. Tuo käsin ompeleminen meni jo paremmaks :D
    Mutta ihanan teepannun oot löytäny, ja söpö myssy siinä! Mun pieni vaaleanpunainen teeastiasto sopisi tuollaiseen täydellisesti.. :)

    VastaaPoista
  20. Viehättävä pannumyssy. Minkunkin pitäisi omalleni tehdä tuollainen..

    VastaaPoista
  21. Moikka! Kiitokset visiitistäsi ja kommentoinnista! :) Sulla on täällä vaikka mitä ihanaa!<3 Tämä teepannumyssy on todella valloittava<3 Itsekin kun teehullu olen, niin rakastuin tietenkin oikopäätä! Suloinen kannukin kaikinpuolin. Kivaa kevättä :)
    -Tinte-

    VastaaPoista